Päiväkirja

Mikseripöytä

Mietteitäni kurssitehtävistä.

”Oppimispäiväkirjassa opiskelija kuvaa osaamisen tasonsa kurssin alkaessa, kurssille asettamansa oppimistavoitteet ja tekee suunnitelman kurssin suorittamiseksi. Lisäksi oppimispäiväkirjassa olisi toivottavaa käsitellä omaa oppimisprosessia ja sitä, mitä opiskelija oppi kurssin aikana ja antaa palautetta kurssin tutoropettajalle kurssijärjestelyistä ja kurssimateriaaleista niiden edelleen kehittämiseksi. Oppimispäiväkirja talletetaan kurssin aikana käytössä olevalle palvelimelle”.

Viikko 05
Tein edelleen html harjoituksia, jokunen on vielä jäljellä. Tähän mennessä kotityöt ovat olleet suhteellisen helppoja ja mukavia, ahkeroimalla niistä kyllä suoriutuu. Mutta jatkossa tahti tulee kyllä tekemään tiukkaa, etenkin kun aletaan vääntää koodia.
Ostin myös kotisivutilan netFinnilta. Palveluntarjoaja oli selviö jo alkumetreillä. Nyt teen sivuston DW:lla, mutta voi olla, että jatkossa tulen korvaamaan ne Joomlalla. Ja tässä syy serverin valintaan: netFinnillä on täysi Joomlatuki cPaneleineen ja kokemuksesta tiedän, että asiakaspalvelu toimii hyvin nopeasti ja moitteetta. Se on tärkeää.
Ostin myös nimipalvelimet samalta firmalta – ensimmäinen vuosi veloituksetta. Olen käyttänyt myös netistä löytyviä ilmaisia nimipalvelimia, eikä niissä ole ollut mitään moittimista, päinvastoin. Mutta vaarana voi olla, että jatkossa niitä ei ole olemassa. Kohtuullinen korvaus voi taata sen, että nimipalvelimet ovat pystyssä vielä huomennakin.

Viikko 06
Tämä viikko on mennyt koodin kanssa huhkiessa. Olen verestellyt omaa HTML osaamista, ja opettelut XHTML:ää ja CSS:ää. Kotitehtävien apuna ovat olleet kurssisivuston materiaalit ja etenkin netti. Hyvä puli tässä on myös se, että oppii löytämään netistä sivuja, joilla on varmasti käyttöä jatkossakin. Yllätyksekseni olen löytänyt hyvinkin laajoja ja kattavia sivustoja koodakusesta. Jokunen opus on löytynyt myös kirjahyllystäni, ja nämäkin ovat tulleet ihan tarpeeseen. Aikaa menee runsaasti, mutta vastapainoksi oppii.
Edessä olisi vielä XHTML ja lomakeharjoitukset ennen siirtymistä Javascriptiin. Tuo JavaScriptin opettelu pistää kyllä miettimään, mutta ainakin toistaiseksi aikataulu on pitänyt hyvin kutinsa.

Viikko 07
CSS:n ja XHTML:n opettelua, netin koluamista ja kurssiohjeiden selaamista. Osa tehtävistä on jo saatu päätökseen, mutta edessä on vielä palautelomakkeen luominen ja ohjeiden etsiminen siihen. Sitten vielä HTML:n viimeinen osio, aihepiiriin liittyvien linkkien etsintä ja niiden linkittäminen saitille, niin HTML osio on tehty.
Tämän jälkeen sivujen rakentaminen ja siirto nettiin sekä kotikoneelle tehtyjen läksyjen siirto uusille sivuille ftp:n kautta. Edessä vielä JavaScript tehtävät ja toisen harjoitussivuston luominen, niin kurssitehtävät on sitten saatu päätökseen. Aikaa kaikenopetteluun on mennyt mukavasti, jonkin myös aikaisempi tietämys on ollut todella tarpeen. Mutta jotain on opittu nytkin jo!
Erityisesti kurssin CSS anti on ollut todella tarpeen ja selventänyt erinäisiä seikkoja, jotka ovat olleet itselleni hieman epäselviä. Vaikka tuskin tulen koodaamaan sivuja käsipelillä, niin eri koodien perustuntemus on varmasti tarpeen myös DreamWeaverin kanssa työskennellessä.

Viikko 08
Tuotantoprojektin valmistelua. Olen ostamassa toiselta haltijalta www.korroosio.fi –domainia, mutta siirto on hieman kinkkinen ja vaatii enemmän vastapuolen opastamista kuin odotinkaan. Sain kuitenkin ostettua tuon domainin itselleni kohtuuhintaan ja nyt edessä on osoitteen siirron selvittäminen. Miten .fi domainin oikeudet siirretään oikeudenhaltijalta toiselle ja miten uudet nimipalvelimet ohjataan uuteen osoitteeseen. Lienee aika tutkia Ficoran (viestintäviraston) sivuja, miten homma onnistuu käytännössä.
Pähkäiltävää siis riittää edelleen, mutta oppiihan samalla koko ajan uutta…

Viikko 09
Huilaamista

Viikko 10
Olen tehnyt paljolti tehtäviä kotikoneelleni. Nyt on aika siirtää niitä ftp -yhteydellä verkon ylitse serverille, netFinnille. Sivupohjan hain Adoben saitilta, ja olen suunnitellut sivua edeleen DreamWeaverilla. Muutaman harha-askeleen kautta homma alkaa pelittää, ja pian tekemäni materiaali onkin jo siirretty eetteriin.
Vielä on edessä palautelomakkeen teko, JavaScript-harjoitukset sekä erillinen tuotantoprojekti.

Viikko 11
Sain viimein, monen mutkan, sähköpostin ja jokusen puhelinsoitonkin jälkeen tuotantoprojektin, www.korroosio.fi -domainin haltuuni. Otin yhteyttä edellisen omistajan palveluntarjoajaan ja Ficoran kautta rekisteröin nimen virallisesti itselleni. Siirsin samalla myös nimipalvelimet suuntaamaan sivupyynnöt nykyiselle serverille. Edessä siis bändisivujen rakentaminen.
Olen myös päivittänyt DW sivuja ja siirtänyt nyt kaiken tekemäni materiaalin serverille.
Hyvä fiilis!!!

Viikko 12
Tein viimeinkin tehtyä palautelomakkeen ja siirsin sen saman tien nettiin. Työ ei ollutkaan ihan niin haastava kuin pelkäsin. Tein lomakkeen DW:n form -toiminnolla ja taulukkotaitolla (table). CSS:llä tehtynä lomakkeen saisi varmasti muotoiltua paremminkin, mutta tähän taitoni eivät ainakaan ihan vielä riitä.
Netistä löytyy paljon mainioita saitteja, joihin tukeutua, kun sormi menee suuhun. Katsoin CreateTheNetin asiantuntevat YouTube -klipit, joiden pohjalta lomakkeen teko oli aika helppoa. Tarvittavan JavaScriptin hain myös netistä, ja pienen koodinmuokkauksen jälkeen sain homman pelittämään.
Validoin lomaketta myös hieman JavaScriptillä. Mikäli vierailija ei käytä spostipyynnössä @-merkkiä, popup -ikkuna herjaa. Huomautustekstin vaihdoin suomeksi suoraan koodin puolella.

Viikko 13
Tuotantoprojektini - Korroosion bändisivut - ovat hyvässä alussa. Sivuston templaten tein Artisteerilla, 3.0. beta versiolla. Sivuston taas loin Joomlalla. Käytin nyt ensi kertaa Joomlan uutta versiota, versioltaan 1.6.1. Aikaa on mennyt uuden opettelussa, ja tavoitteenani on luoda niin käytettävyydeltään kuin lay-outiltaan tasapainoiset ja ammattimaiset sivut.
Jahka olen saanut sivuston rakenteen vielä hieman hiotummaksi, on aika pyyttä poikien oma mielipide. Mikäli sivusto on kaikkien mieleen, niinseuraava askel on sisällön - siis tekstin ja kuvien - tuottaminen. Loppuvaiheessa on tarkoitus myös opettaa asiakasta itse päivittämään sivuja, mikä onkin aika helppoa Joomlan parissa.
Lisäsin sivuille myös yhden plug-inin, joka pelasikin vallan mainiosti. Nyt sivuston vierailija voi jakaa artikkeleita myös sosiaalisessa mediassa - tökkäämällä kaljapullon näköistä ikonia.

Viikko 14
Palasin vaihteeksi Joomlasta takaisin Dreamweaverin pariin ja aloitin viimeisen tehtäväosion, JavaScript tehtävät. Sain jo pari ensimmäistä juttua tehdyksi, ja vielä on tasan kuukausi aikaa kurssin suorittamiseen. Vaikka välillä aika on ollut kortilla,, niin nyt näyttää vahvasti siltä, että kurssi saadaan vielä kunnialla päätökseen.
JavaScript on itselleni uusi tuttavuus, aiemmin olen tehnyt vain imege swappausta. Tehtävien vaatimaa koodia en ole itse kirjoittanut, vaan hakenut ne netistä ja muunnellut tarkoituksiini sopivaksi. Asensin myös DW:iin jQuery kirjaston, nyt täytyy vielä vain tutustua siihen seikkaperäisemmin.
Opettelin myös asentamaan JavaScriptin vaatimat koodinpätkät omaan kansioonsa. Nyt niitä on huomattavasti helpompi tarkastella. Apua sain eri sivustojen tarkastelusta ja etenkin YouTube opetusvideoista, jotka ovat ollet todella hyvä apu koko kurssin ajan.

Viikko 15
JavaScript harjoitusten tekoa ja erilaisten koodinpätkien hakua netistä. Ja samalla hengenvedolla täytyy myös todeta, että erilaiset valmiit JavaScript kirjastot ovat todella verraton apu. Etenkin nyt, kun kurssin aikana ne ovat tulleet enemmänkin tutuiksi.
Samalla olen funtsinut edelleen tuotantoprojektia. Sivuille pitäisi saada kunnon tekstieditori ja ekstensio, jolla saada valokuvat näyttävästi esille. Ongelmana vain on se, että käytän Joomlan uusinta versiota, 1.6. eivätkä kaikki lisäosat vielä toimi tässä.
No, etsintä siis jatkuu. Suomenkieliset tekstitiedostot tulivat juuri ulos, ja asensin ne saman tien, sekä front-endiin että back-endiin. Joomla on upea juttu!

Viikko 16
Päivitin saitille omia valokuvani. Nyt sivut ovat taas piirun verran parempia layoutin suhteen. Pikku hiljaa projekti alkaa olla jo voiton puolella. Tällä viikolla valitsen vielä tuotantoprojektin sivuille - siis Joomlaan - jonkin ekstension, jolla valokuvat saadaan näyttävästi esille. Sitten vain jäänkin odottelemaan tekstiä ja muuta sisältöä sivuille.
Faviconin kanssa oli pieniä ongelmia. Laitoin kuvaksi ankkurin, sillä sehän on toivon symboli. Sain kuitenkin lopulta homman pelaamaan niin, että lisäsin jokaisen sivun <head> tagien väliin pienen koodinpätkän. Toimii kuin kuuluisa junan vessa.
Itse asiassa, pian kurssitehtävät onkin jo suoritettu :-)
Päivitin Joomlaan myös viimeisimmät tietoturvapäivitykset. Nyt versio on ajantasalla oleva 1.6.2. Latasin myös uunituoreet suomenkieliset tekstitiedostot, sekä front-endiin että back-endiin. Pidän Joomlan kuitenkin toistaiseksi vielä englanninkielisenä versiona, sillä suomenkielisiä ohjeita löytyy vielä niukanpuoleisesti netistä.
Huh! Jomlan päivitystahti on vähintäänkin hengästyttävä! Tänään Joomlaan oli ilmestynyt myös uusi päivitysversio, jonka latasin nettiin saman tien. Nyt ollaan jo versiossa 1.6.3. Ja illan suussa luvassa pitäisi olla myös uudet päivitykset suomenkieliseen kieliversioon. Nyt olen ainakin oppinut, miten Joomla päivitetään cPanelin kautta. Ihan näppärää.

Viikko 17
Suuri päivä! Kaikki harjoitukset on nyt tehty. Nimipalvelimet muutettu, ja domainpyynnöt ohjautuvat oikeaan osoitteeseen.
Lisäsin sivustolle vielä flash -pohjaisen valokuvagallerian, jonka tein Adobe Bridge CS5:lla. Sivun kuvat on otettu huhtikuun lopussa ulkosaaristossa, Utössä.
Kuvien optimointiin käytin PhotoShop CS 5:sta. Pienensin valokuvien resoluutiot nettiin sopiviksi, optimoin, käsittelin värit, lisäsin hieman kontrastia ja lopuksin terävöitin. Uusimman PhotoShopin uutuus, Smart Sharpen ominaisuus on todella kätevä ja sillä tekeekin kuvien terävöinnin suhteen ihmeitä. Muistaa vain, ettei liioittele Amount ja Radius -arvojen kanssa. Todella hieno ominaisuus, jota käytän jatkossakin.
Kurssi on siis saatu päätökseen. Kaiken kaikkiaan tämä on ollut todella opettavainen koulutus, ja etäopiskelu on sopinut itselleni hyvin. Samalla olen oppinut käyttämään nettiä entistä seikkaperäisemmin tiedonhaun suhteen. Monet hyvin tehdyt YouTube videot ja verkostoituminen muiden toimijoiden kanssa ovat auttaneet silloin, kun sormi on mennyt suuhun.
Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin :-D.

 

Takaisin päiväkirjan alkuun


 

KUKA OLEN

Olen Jalosen Lasse, raisiolainen Web Designer. Lähdin kurssille mukaan, koska halusin verestää tietotekniikan taitojani ja syventää niin verkkoviestinnän kuin JavaScriptin osaamistani.

Tavoitteenani on oppia luomaan niin sisällöllisesti kuin rakenteellisesti toimivia sivuja.

Ohjelmistopaketti

Vaaditut tehtävät olen tehnyt Adoben Creative Suite CS5 Design Premium -ohjelmistopaketilla, johon olen ollut enemmän kuin tyytyväinen.


Käytössä ovat olleet etenkin Dreamweaver ja PhotoShop -ohjelmat.

MitÄ teen

Teen harrastelijapohjalta erilaisia verkkoviestinnän ratkaisuja eri asiakkaille. Myös kirjoittaminen, valokuvaaminen ja sisällönhallintaratkaisut - kuten Joomla! -kuuluvat vahvuuksiini.

Teen toimivia ratkaisuja niin designin kuin lay-outin suhteen.

Kiinnostaako

Käytettävyydeltään toimivien internet sivujen rakentaminen vaatii niin tekniikan kuin sommittelun osaamista, puhumattakaan kokonaisuuden hallinnasta ja hakukoneoptimoinnista.

Tavoitat minut osoitteesta
lasse.jalonen(at)dnainternet.net

 

 

© 2011 Lasse Jalonen